Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
Siirry ylös
Sisäänkirjautuminen

​Riikka Husso, 16 vuotta

 
Syksyllä Tikkurilan lukioon suuntaava Riikka Husso siivoaa kesätyökseen Tikkurilan kirjastoa. Husso toivoo, että useammallakin 16-vuotiaalla olisi mahdollisuus päästä kesätyöhön.
 
Mitä työsi sisältää?
"Siivoamista. Kaikkea mitä vain pystyy kuvittelemaan: pölyjen pyyhkimistä, moppaamista, mattojen pesua ja sellaista."
 
Miltä tuntui saada kesätyöpaikka kaupungilta?
 "Totta kai hienolta. Aika vaikea se kuitenkin on 16-vuotiaana saada töitä, joten oli ihan kiva päästä tänne."
 
Onko 16-vuotiaalla paineita löytää kesäksi työtä?
 "Ei niitä ole. Moni ei edes halua tehdä mitään töitä vaan haluaa vain lomailla.
 Mutta töiden saaminen on tosi vaikeaa, koska ei pääse kassalle tai käsittelemään rahoja mihinkään. Töitä jää tosi vähän. Moni ystävistäni on yrittänyt hakea, mutta ei ole päässyt. Monet pääsevät suhteiden kautta."
 
Minkälainen kuva sinulla on kaupungilla tai kunnalla työskentelemisestä?
 "Sellainen käsitys on, että kunta tekee tosi paljon kaikkea. Ei ollut minkäänlaisia ennakkokäsityksiä. Työtä kuin työtä tämä on."
 
Voisitko kuvitella työskenteleväsi kunnan palveluksessa tulevaisuudessakin?
 "En näe mitään estettä siihen."
 
 Onko jokin toinen kaupunki tai kunta Vantaata kiinnostavampi työnantaja?
 "Ei todellakaan. Aamulla pitää kuitenkin aikaisin herätä, niin mieluummin minä tulen tähän lähelle töihin kuin alan matkustamaan jonnekin. Mieluummin työskentelee omassa kaupungissa."
 
Mitä olet tykännyt työyhteisestä?
 "Yllätyin positiivisesti. Täällä on ollut todella kivaa. Vaikka en kotona mielelläni siivoa, tänne on aina kiva tulla tekemään. Ehkä parhain puoli tässä työssä on se, että ihmiset ovat todella mukavia ja että kaikki ovat ottaneet tosi hyvin vastaan. Työympäristö on todella kiva."
 Kuinka tärkeää on, että Vantaan kaupunki tarjoaa nuorille kesätyötä?
 "Se on tosi hienoa. Nuoren on todella vaikea päästä minnekään töihin, ja kuitenkin on ankeata löhötä koko kaksi ja puoli kuukautta himassa ja kasvattaa juuret sohvaan. On kiva päästä töihin ja saada vähän rahaakin omaan käyttöön."
 
Mitä hyötyä kesätyöpaikasta on sinun ikäiselle?
 "Tietenkin tässä oppii arvostamaan eri ammatteja, ja raha on hyvä motivaation lähde, vaikka palkka ei ole huikea. Kiva, että saa rahaa, jota pystyy käyttämään itse, eikä tarvitse koko ajan vanhemmilta kinuta. Ehkä sitä myös miettii vähän enemmän, mihin rahaa käyttää, kun se on omalla työllä ansaittu."
 
Oletko jo suunnitellut, miten käytät palkkasi?
 "Se menee harrastukseen, ratsastukseen. Ostan valmentajani kanssa puoliksi hevosen."