Kokemuksia kuntatyöstä
Voit tutustua myös kunta-alan eri ammatteihin, joita on valtava määrä. Esittelyn löydät niistä yleisimmistä.
Nuorten kokemuksia kuntatyöstä
Kuntien kesätyöntekijöillä on kunnalla työskentelemisestä usein paljon hyvää sanottavaa. Samalla nuoret kuitenkin kertovat kohtaavansa kaveripiireissään epäilyjä kuntatyön ihanuudesta.
Tapasimme kesän aikana neljä Vantaan kaupungin kesätyöntekijää. Heidän mielestään kuntien pitäisi tuoda kuntatyön hyviä puolia esiin entistä rohkeammin. Ennakkoluuloja vähentää myös se, että mahdollisimman moni nuori pääsee tutustumaan kunnan töihin jo opiskeluaikanaan, muistuttavat kesätyöntekijät.