Kesätyön tuomaa: Hyvä rusketus ja vakiduuni
Helsinkiläinen Lauri Vainio haki aikoinaan Vantaalle uimaopettajaksi. Paikka meni sivu suun, mutta kesätyöpaikka irtosi – ja kesän jälkeen sitten jo vakiduunikin.
– Kesätyöstä jäi kivat muistot, sillä työ oli monipuolista ja porukka mukava. Meitä oli kolme kesätyöläistä ja yksi vakinainen, joka katsoi, että hommat sujuivat.
Vantaan liikuntatoimi järjestää kesällä leirejä ja liikuntakursseja. Vainion kesätyö alkoi leirillä lasten liikuntakurssiohjaajana. Ensimmäisenä päivänä hän ohjasi pesäpalloa ja salibandyä. Parhaimmillaan päivään mahtui neljä eri liikuntalajia,
sillä lajia oli leirillä mahdollista vaihtaa noin puolentoista tunnin välein.
– Eikä ensimmäisen tunnin jälkeen tarvinnut enää jännittää, Vainio hymyilee ja kertoo, että kuukauden kuluttua hän löysi itsensä jo kansainväliseltä lastenleiriltä Kukonnotkosta.
Yks kaks, kehityshyppy!
Vainiolla on liikunnanohjaajan ammattikorkeakoulututkinto. Hän otti pari vuotta sitten työlomaa uimaopettajan työstä ja työskenteli Tapanilan Erä ry:llä liikunnanohjaajana. Nyt hän on palannut uimaopettajaksi Vantaalle.
– Liikunta on kiinnostanut aina, eikä kitaransoitosta irronnut uraa, mies miettii ammatinvalintaansa.
Ala voi silti matkan varrella yhä vaihtua.
– Vantaalla työni uimaopettajana on palkitsevaa: siinä näkee oman työn tuloksen välittömästi. Kehittyminen uimataidossa on niin selvää ja hurjaa. Lapsi ei osaa jotakin tunnin alussa, mutta tunnin lopussa hän kenties jo osaa.
Kunta on Vainion mukaan vakaa työpaikka, joka mahdollistaa erilaisia asioita.
– Yksityisellä puolella ei tällaisia hyppyjä välttämättä pääsisi tekemään, hän sanoo viitaten työlomaansa.
Liikunnansuunnittelija Jan Westerholm kertoo, että kesätyö on keino esitellä kaupunkia työnantajana ja löytää hyviä ihmisiä töihin. Liikuntapuolella on vaikea löytää sijaisia, ja joskus kesätyökontaktit auttavat myös siinä.
– Liikunnanohjaajia valmistuu runsaasti, mutta toisaalta he ovat kirjaimellisesti liikkuvaa väkeä, joten vaihtuvuutta on.
Lue muita kokemuksia kuntatyöstä: