Nimi: Sini-Pilvi Saarnio
Ikä: 33 vuotta
Työpaikka: Vihdin kunta, tekninen ja ympäristökeskus, ympäristövalvonta
Ympäristötarkastaja
Työnä ympäristönsuojelun valvonta ja edistäminen
Sini-Pilvi Saarnio työskentelee ympäristötarkastajana Vihdin kunnassa. Työnkuva on rakennettu pitkälti hänen koulutuksensa mukaan. Työhön kuuluvat mm. tonttikohtainen jätevesien käsittely, vesistökunnostukset, ympäristöluvat, luonnonsuojelu, maatalouden ympäristön suojelu, jätehuollon valvonta sekä ulkomelu ja vesihuoltolaki.
Osan työhönsä liittyvistä päätöksistä Sini-Pilvi voi tehdä itse, osan asioista hän vie Vihdin ympäristölautakunnan päätettäväksi.
- Työskentelen päivittäin aikamoisen lakiviidakon kanssa. Alati kasvava ympäristölainsäädännön kirja on raamattuni, Sini-Pilvi kuvailee työtään.
Sini-Pilvin työhön kuuluu myös suunnittelua ja ennaltaehkäisevää työtä. Hän on osallistunut esimerkiksi Vihdin kunnan ympäristöohjelman tekoon.
- Se on Vihdin kunnan kestävän kehityksen toimintaohjelma, jonka avulla Vihtiä pidetään ympäristönsuojelullisesti kunnossa, Sini-Pilvi kertoo.
Sini-Pilvin työpäivä kuluu pitkälti lausuntoja antaessa, lupia valvoessa ja valituksia tarkastaessa, tietokoneen ääressä istuen ja maastossa liikkuen. Kesäisin kenttätyöhön menee työajasta noin viidennes, talvella vähemmän. Sini-Pilvillä on myös puhelinaika neljänä päivänä viikossa.
Ympäristötekoja joka päivä
Mielenkiintoista Sini-Pilvin työssä on se, että hän saa hoitaa monia erilaisia ympäristöön liittyviä asioita.
- Työ on konkreettista, joka päivä pääsee tekemään ympäristötekoja. Päivät eivät koskaan ole samanlaisia, joskin lakikirjaa joutuu selaamaan jatkuvasti.
Sini-Pilvi nauttii siitä, että hän pystyy itse vaikuttamaan paljon omaan työhönsä. Esimieheltä voi aina kysyä neuvoa, mutta Sini-Pilvi voi itse päättää, milloin tekee mitäkin.
- Tosin asiat hoidetaan tietysti sisääntulojärjestyksessä, sillä kuntalaisia on kohdeltava tasa-arvoisesti.
Haastavaa työssä on laajan tietomäärän kerääminen ja hallitseminen. Koko ajan tulee lisää opeteltavaa. Kun työn tekee hyvin, se tulee usein maksamaan kohteelle jotain. Palaute ei siis aina ole positiivista, sillä ihmiset eivät aina ryhdy innolla esimerkiksi siivoamaan roskaantuneita piha-alueitaan eivätkä yritykset parantamaan ympäristönsuojelujärjestelyjään.
Kutsumustyötä
Ympäristötarkastaja tarvitsee työssään hyviä ihmissuhdetaitoja. Pitää osata neuvotella ja olla diplomaattinen. Tärkeitä ominaisuuksia ovat myös pitkäjänteisyys, periksiantamattomuus, joustavuus ja toisaalta jämäkkyys. Kielitaitoa on hyvä olla ainakin jonkin verran, sillä esimerkiksi Internetistä joutuu hakemaan välillä tietoa.
Myös taito tulkita lakikirjaa on tärkeä, joskin Sini-Pilvi saa tarvittaessa apua esimerkiksi Uudenmaan ympäristökeskuksesta. Suuri hyöty on siitä, että osaa luoda kunnollisen verkoston itselleen. Silloin ei tarvitse aina tietää kaikkea itse. Riittää, kun tietää mistä kysyä.
- Stressinsietokykyä vaaditaan myös, sillä töitä on valtavasti, Sini-Pilvi kertoo.
Kutsumus työhön on myös tarpeen, sillä Sini-Pilvi joutuu jonkin verran ”harrastamaan” työtään. Hän lukee vapaa-ajallaan esimerkiksi uutta lainsäädäntöä sekä materiaalia lausuntoja varten.
- Ympäristötarkastajan työssä tärkeää on objektiivisuus. Työ on lakiin perustuvaa oikeusharkintaa. Lainsäädäntö on siis tunnettava hyvin.
EU:n myötä laajeneva lainsäädäntö muuttaa Sini-Pilvin työtä koko ajan.
- Työtä tehdään yhä enemmän kuntaa suuremmissa seudullisissa yksiköissä. Työntekijät erikoistuvat tiettyihin aihealueisiin ja ovat omalla erikoistumisalueellaan entistä parempia eksperttejä, Sini-Pilvi pohdiskelee tulevaisuuden näkymiä.
Kohti suurempia seudullisia yksiköitä
Sini-Pilvi on tyytyväinen kuntaan työnantajana. Työajat ovat joustavat. Oma virka takaa pitkän leivän. Kunnassa tehdään töitä tietty tuntimäärä. Yksityisellä puolella työpaineet saattaisivat olla vielä kovemmat tulostavoitteiden takia.
Kunta on myös kannustava työnantaja.
- Kunta voi harkintansa mukaan palkita henkilökohtaisella palkanlisällä, mikäli työntekijä on oikein tehokas ja hänellä on laaja asiantuntemus.
Sini-Pilvin omassa työyhteisössä henki on hyvä. Huumoria riittää ja toisia tuetaan. Työtä helpottaa myös se, että esimies on työskennellyt kunnassa kauan. Vihdin kunnassa ympäristönsuojelua ja terveydensuojelua hoidetaan samassa yksikössä. Sini-Pilvin esimies on ympäristösihteeri. Seinäkkeen takana töitä tekee terveystarkastaja.
Sini-Pilvi on lisäksi paljon yhteydessä naapurikuntien kollegoihin.
- Heidän kanssaan on mukava peilata tekemisiään ja pohtia uusia asioita. Kyselemme neuvoja toisiltamme ja yhtenäistämme menetelmiä.
Luonto ja vesistöt innoittajana
Ympäristötarkastajan ammattiin Sini-Pilviä veti lapsesta saakka kytenyt kiinnostus luontoon. Hän päätyi opiskelemaan biologiaa ja innostui etenkin ympäristön- ja vesiensuojelusta. Kuntaan Sini-Pilvi päätyi työskentelemään puolivahingossa. Myös esimerkiksi työ jossakin luonnonsuojelujärjestössä olisi voinut tulla kyseeseen.
Sini-Pilvi luki jo opiskeluaikoinaan ympäristölainsäädäntöä ja kiinnostui siitä. Myös tämän vuoksi kunta on ollut hyvä työpaikka.
- On hienoa saada palkkansa välillä jopa siitä, että rypee metsässä koiriensa kanssa etsimässä vaikkapa liito-oravan jätöksiä, Sini-Pilvi nauraa työnsä monipuolisuutta.
Koulutukseltaan Sini-Pilvi on filosofian maisteri. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa biologiaa suuntautumisenaan hydrobiologia ja ympäristötieteet. Hän suoritti opintoja myös maa- ja metsätalouspuolella, sillä tuolloin ei biologian opintoihin kuulunut vielä paljoakaan ympäristönsuojelun luentoja.
- Vihdin kunta kouluttaa työntekijöitään mukavasti. Se on tärkeää, ettei pääse tipahtamaan ammatin edellyttämän uuden tiedon kyydistä, Sini-Pilvi kertoo. Sini-Pilvi on viime vuosina osallistunut mm. maatalouden ympäristönsuojelupäiville, vesistöpäiville, jätevesiasetuskoulutukseen, hallintolainsäädännön kursseille ja ympäristönsuojelupäiville. Koulutukseen on kunnassa varattu noin viikko vuodessa, ja sitä järjestävät esimerkiksi ympäristöhallinto ja Kuntaliitto.
Monessa mukana
Sini-Pilvi on työnsä lisäksi Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n varapuheenjohtaja. Vihdin kunta pitää hyvänä, että ympäristötarkastaja on mukana vapaaehtoisessa järjestötoiminnassa.
Sini-Pilvin urapolku alkoi opiskeluaikoina kesätöillä Helsingin ympäristökeskuksessa. Valmistuttuaan hän on toiminut useassa kunnassa viransijaisena esimerkiksi ympäristönsuojelusihteerin ja ympäristönsuojelutarkastajan toimissa. Vihdissä hänellä on ensimmäinen oma virka.
Etenemismahdollisuuksia kunnassa löytyy jonkin verran, esimerkiksi ympäristöpäällikkönä. Useassa kunnassa ympäristöpäällikön työtä tehdään ympäristösihteerin nimikkeellä. Suurissa kaupungeissa ympäristövalvonnan korkein virka on yleensä ympäristöjohtaja.
Ympäristötarkastajan keskimääräinen kokonaisansio kuntasektorilla on 2 917 €/kk.
Ympäristötarkastajan nimikkeellä työskentelee kuntasektorilla yhteensä 142 henkilöä, joista naisia on 63 %.
Tiedot ovat vuodelta 2008. Lähde: Kunnallinen työmarkkinalaitos.
|