Rekina Karhulahti

Nimi: Rekina Karhulahti

Ikä: 36 vuotta

Työpaikka: Vantaan kaupunki, Tikkurilan terveyskeskus

Hammaslääkäri

Rekina Karhulahti nauttii monipuolisesta työstään

Tikkurilan terveyskeskuksessa hammaslääkärinä työskentelevän Rekina Karhulahden työhön kuuluu oikomishoitoja ja tavallisia potilastöitä. Hänen hoitovastuuseensa kuuluu yksi koulu sekä samalla alueella asuvia asukkaita. 

Rekinalla on myös päivystysvastuu. Päivystyksessä hoidetaan terveyskeskuksen akuutteja potilaita. Rekina toimii lisäksi apuoikojana sekä tekee oraalimotorista hammashoitoa puheterapeuttien apuna.

Rekinan ammatti on monipuolinen ja vaihteleleva.
– Päiväni ovat mielekkäitä, eivät yhtä ja samaa, Rekina kertoo. 

Työhön kuuluu kliinisen työn lisäksi paperitöitä, hoitojen suunnittelua, kuvien piirtämistä, työvuorojen suunnittelua ja muita työtä tukevia asioita. Maanantaisin Rekina aloittaa tavallisilla potilastöillä, pitää tunnin taukoa ja menee sen jälkeen tekemään oikomishoitoa seuraavaan paikkaan. Muina päivinä hän tekee työnsä yhdessä paikassa.

Hammaslääkärin työssä on Rekinan mielestä mielenkiintoista se, että saa tehdä töitä käsillään sekä olla ihmisten kanssa tekemisissä. Rekina pitää työstään kovasti, sillä työympäristö on viihtyisä ja työkaverit mukavia. Palkkaus on tasa-arvoista, työ on itsenäistä eikä koskaan yksinäistä.

Pelkäävät potilaat tuovat haasteita työhön

Haastavaa Rekinan työssä on pelkäävien potilaiden kohtaaminen. Tilanne on haastava myös päivystysvuorossa.
– Silloin on lyhyt aika kohdata uusi potilas, tehdä diagnoosi ja antaa hoito. Pitää olla nopea päätöksissään ja tehdä vielä oikeitakin päätöksiä, Rekina kuvaa tilannetta.

Myös uusien tutkimustuloksen soveltaminen käytäntöön on haasteellista, esimerkkeinä kuitulujitteet ja aikaisemmin ksylitoli. Täytyy osata ottaa vastaan ja soveltaa uutta tietoa, jottei jämähdä paikoilleen toistamaan vanhoja toimintatapoja.

Rekinan työskentelee koko ajan toisen ihmisen kanssa.
– Työparin kanssa on tultava toimeen, sillä työtä tehdään symbioosissa koko kliinisen työajan. On puhallettava yhteen hiileen ja osattava olla joustava. 

Toisinaan työ on fyysisesti rankkaa, henkisesti joskus suorastaan raastavaa. Onnistumisen kokemuksia syntyy siitä, että saa pelkäävän potilaan luottavaksi. Hammaslääkärille tärkeitä ominaisuuksia ovat rauhallisuus, ehkä näppäryyskin.
– Ehdottomasti on oltava auttamishaluinen, tätä työtä ei voi tehdä vain rahasta, Rekina toteaa.

Nykyisin terveyskeskuksissakin yksi hammaslääkäri hoitaa kaiken ikäisiä potilaita. Ennen kullakin hammaslääkärillä oli potilaana vain jokin ryhmä, esimrkiksi tietty ikäluokka.

Kunta kunnioittaa työntekijöitään

Rekina on tyytyväinen kuntaan työnantajana. Hänen mielestään kunta kunnioittaa työntekijöitään. Kunnassa on myös hyvä mahdollisuus päästä mukaan työkykyä edistävään toimintaan. Rekina pääsee halvemmalla hinnalla myös mm. erilaisiin liikuntapalveluihin.

Rekina omassa työyhteisössä on erilaisia ihmisiä. Ikärakenne on laaja, on vastavalmistuneita ja kunnon kliinikkoja.
– Työyhteisömme on moniammatillinen, mikä tekee siitä virkistävän vaihtelevan. Yhteisössä on hammaslääkäreitä, hammashoitajia, suuhygienistejä, välinehuoltajia ja ajanvarauksen henkilökuntaa, Rekina kuvailee.

Laajemmin tarkasteltuna työyhteisö on todella suuri. Siihen kuuluu noin 250 hammaslääketieteen edustajaa. Tämän vuoksi työpisteestä toiseen voi siirtyä melko joustavasti , jos esimerkiksi henkilökemiat eivät toimi.

Hammaslääkärin ammatti sopii naiselle

Hammaslääkärin ammattiin Rekina päätyi sattumalta, mutta hän on ollut ammattiinsa erittäin tyytyväinen. Ammatti on Rekinan mielestä hyvä naiselle, sillä siitä puuttuu tietynlainen kilpailu. Rajattu työaika tuo mukavuutta. Kuntaan Rekina päätyi työskentelemään, koska halusi hoitaa lapsia. Heitä ei yksityisellä puolella paljoakaan käy.

Koulutukseltaan Rekina on hammaslääketieteen lisensiaatti. Täydennyskoulutukselle on varattu 10 työpäivää vuodessa. Jokaisella työntekijällä on henkilökohtaiset koulutuskortit, joihin merkitään käydyt kurssit. Kursseja on monenlaisia, mm. paikkaushoidosta, ienhoidosta, kirurgiasta ja oikomishoidosta. Lisäksi on uusien menetelmien kursseja. Vantaan kaupunki järjestää myös sisäistä koulutusta.

Rekinan urapolku hammaslääkärinä on käynyt Ruotsinpyhtään, Inarin, Ivalon, Utsjoen, Riihimäen ja Helsingin kautta Vantaalle, jossa hän on ollut vuodesta 1999. Rekina on tehnyt myös yksityishammaslääkärin töitä. Muiden töiden kanssa päällekkäin hän on tehnyt sijaisuuksia YTHS:lle ja työskennellyt lasten ja nuorten sairaalassa, jossa aloitti hammashoitajana. Rekinan työhistoriaan kuuluu myös kesä Töysässä ja harjoittelu Tartossa.

Etenemismahdollisuutena Rekina näkee erikoishammaslääkärin työn. Työpaikalla olisi mahdollisuus kouluttautua, jos töissä olisi sopivan alan erikoishammaslääkäri.

Terveyskeskushammaslääkärin keskimääräinen kokonaisansio kuntasektorilla on 5 608 €/kk.
 
Terveyskeskushammaslääkärin nimikkeellä työskentelee kuntasektorilla yhteensä  938 henkilöä, joista naisia on 78 %.

Tiedot ovat vuodelta 2008. Lähde: Kunnallinen työmarkkinalaitos.