Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
Siirry ylös
Sisäänkirjautuminen

Ympäristötarkastaja


Ympäristötarkastaja.pngTyönä ympäristönsuojelun valvonta ja edistäminen

Sini-Pilvi Saarnio työskentelee ympäristötarkastajana Vihdin kunnassa. Työnkuva on rakennettu pitkälti hänen koulutuksensa mukaan. Työhön kuuluvat mm. tonttikohtainen jätevesien käsittely, vesistökunnostukset, ympäristöluvat, luonnonsuojelu, maatalouden ympäristön suojelu, jätehuollon valvonta sekä ulkomelu ja vesihuoltolaki.

- Työskentelen päivittäin aikamoisen lakiviidakon kanssa. Alati kasvava ympäristölainsäädännön kirja on raamattuni, Sini-Pilvi kuvailee työtään.

Sini-Pilvin työpäivä kuluu pitkälti lausuntoja antaessa, lupia valvoessa ja valituksia tarkastaessa, tietokoneen ääressä istuen ja maastossa liikkuen. Kesäisin kenttätyöhön menee työajasta noin viidennes, talvella vähemmän. Sini-Pilvillä on myös puhelinaika neljänä päivänä viikossa.

 

Ympäristötekoja joka päivä

Mielenkiintoista Sini-Pilvin työssä on se, että hän saa hoitaa monia erilaisia ympäristöön liittyviä asioita.

Ympäristötarkastaja tarvitsee työssään hyviä ihmissuhdetaitoja. Pitää osata neuvotella ja olla diplomaattinen. Tärkeitä ominaisuuksia ovat myös pitkäjänteisyys, periksiantamattomuus, joustavuus ja toisaalta jämäkkyys. Kielitaitoa on hyvä olla ainakin jonkin verran, sillä esimerkiksi Internetistä joutuu hakemaan välillä tietoa.

Kutsumus työhön on myös tarpeen, sillä Sini-Pilvi joutuu jonkin verran ”harrastamaan” työtään. Hän lukee vapaa-ajallaan esimerkiksi uutta lainsäädäntöä sekä materiaalia lausuntoja varten.

Ympäristötarkastajan ammattiin Sini-Pilviä veti lapsesta saakka kytenyt kiinnostus luontoon. Hän päätyi opiskelemaan biologiaa ja innostui etenkin ympäristön- ja vesiensuojelusta. Kuntaan Sini-Pilvi päätyi työskentelemään puolivahingossa. Myös esimerkiksi työ jossakin luonnonsuojelujärjestössä olisi voinut tulla kyseeseen.

Koulutukseltaan Sini-Pilvi on filosofian maisteri. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa biologiaa suuntautumisenaan hydrobiologia ja ympäristötieteet. Hän suoritti opintoja myös maa- ja metsätalouspuolella, sillä tuolloin ei biologian opintoihin kuulunut vielä paljoakaan ympäristönsuojelun luentoja.

- Vihdin kunta kouluttaa työntekijöitään mukavasti. Se on tärkeää, ettei pääse tipahtamaan ammatin edellyttämän uuden tiedon kyydistä, Sini-Pilvi kertoo. Sini-Pilvi on viime vuosina osallistunut mm. maatalouden ympäristönsuojelupäiville, vesistöpäiville, jätevesiasetuskoulutukseen, hallintolainsäädännön kursseille ja ympäristönsuojelupäiville.

 

Monessa mukana

Sini-Pilvin urapolku alkoi opiskeluaikoina kesätöillä Helsingin ympäristökeskuksessa. Valmistuttuaan hän on toiminut useassa kunnassa viransijaisena esimerkiksi ympäristönsuojelusihteerin ja ympäristönsuojelutarkastajan toimissa. Vihdissä hänellä on ensimmäinen oma virka.

Etenemismahdollisuuksia kunnassa löytyy jonkin verran, esimerkiksi ympäristöpäällikkönä. Useassa kunnassa ympäristöpäällikön työtä tehdään ympäristösihteerin nimikkeellä. Suurissa kaupungeissa ympäristövalvonnan korkein virka on yleensä ympäristöjohtaja.

 

Ympäristötarkastajan keskimääräinen kokonaisansio kuntasektorilla on 3077 €/kk.
Tieto on vuodelta 2011. Lähde: KT Kuntatyönantajat