Sairaanhoitaja
Lastensairaanhoitajan päivät ovat vaihtelevia
Susanna Ruuskasen työnkuvaan kuuluu pääasiassa hoitotyötä ja lisäksi jonkin verran hallinnollisia töitä. Aamu alkaa työnjakoraportilla, jonka jälkeen päivä kuluu hoitotyössä. Hallinnollisiin tehtäviin kuuluvat muun muassa työvuorolistojen tekeminen sekä erilaiset yhteistyökokoukset.
Mielenkiintoista työssä ovat potilaat ja heidän perheensä. Hoitotyö ja sen kehittäminen innostavat työntekoon. Haastavaa Susannan mielestä on luoda sairaudesta huolimatta potilaalle ja perheelle positiivinen sairaalajakso. Myös oman työn kehittäminen ja uusissa asioissa mukana pysyminen on haasteellista.
Positiivinen palaute antaa voimaa jatkaa työssä
Onnistumisen kokemuksia Susannalle syntyy pienistä asioista. Esimerkiksi siitä, kun lapsi tai tämän perhe tulee kotiutuessaan sanomaan kiitos ja kertoo viihtyneensä.
- Palaute antaa intoa jatkaa, tuli se sitten potilailta tai työtovereilta, Susanna toteaa.
Sairaanhoitajalle tärkeitä ominaisuuksia ovat persoonallisuus, joustavuus, iloisuus ja ulospäin suuntautuneisuus. Sosiaalisten taitojen pitää olla hyvät. Lisäksi pitää olla intoa kouluttaa itseään jatkuvasti.
Kiehtova sairaalamaailma sai Susannan opiskelemaan sairaanhoitajaksi
Lastensairaanhoitajan ammattiin Susanna päätyi vietettyään lukion jälkeen välivuoden välinehuoltajana ja lähettinä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Siellä hän sai kurkistaa sairaalamaailmaan ja se kiehtoi. Vuoden jälkeen Susanna oli varma, että hän halusi työskennellä sairaalassa lasten kanssa.
Koulutukseltaan Susanna on lastensairaanhoitaja, mutta nykyään tutkintonimike on lastensairaanhoitoon erikoistunut sairaanhoitaja. Tällä hetkellä Susanna opiskelee Kuopion yliopistossa opettajalinjalla terveystieteiden maisteriksi. Opiskelusta Susanna innostui, kun hän huomasi haluavansa vaikuttaa laajemmin.
Etenemismahdollisuuksia Susannalle aukeaa, kun hän valmistuu. Silloin hän voi hakea osastonhoitajan tai ylihoitajan virkaa tai yksityispuolen sairaanhoidon hallinnollista virkaa. Yksi vaihtoehto on myös hakea terveystieteiden opettajaksi ammattikorkeakouluun. Susannan mielestä eteneminen on omien taitojen ja kiinnostuksen varassa.
Sairaanhoitajien keskimääräinen kokonaisansio kuntasektorilla on 2949 €/kk.
Tieto on vuodelta 2011. Lähde: KT Kuntatyönantajat
Tutustu myös seuraaviin kunta-alan ammatteihin: eläinlääkäri, erityisnuorisotyöntekijä, hammaslääkäri, henkilöstön kehittämispäällikkö, kanslisti, kaupunginkamreeri, kirjastovirkailija, kodinhoitaja, koulunkäyntiavustaja, kouluterveydenhoitaja, kunnanjohtaja, kätilö, laitoshuoltaja, lastentarhanopettaja, lähihoitaja, markkinointipäällikkö, paloesimies, rahoitussihteeri, rakennustarkastaja, rehtori, sairaanhoitaja, sisäinen tarkastaja, sosiaalityöntekijä, tiedotussihteeri, toimialajohtaja, ympäristötarkastaja