Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
Siirry ylös
Sisäänkirjautuminen

Rehtori

Rehtori.png
Rehtorilla on laaja työkenttä

Janne Leivon työnkuvaan kuuluu noin 700 oppilaan koulun pyörittäminen. Suurin osa Jannen päivästä menee jokapäiväisten asioiden hoitamiseen. Päivään kuuluu esimerkiksi häiriköintitilanteiden selvittämistä ja opettajien kanssa keskustelua esimerkiksi virkavapauksista tai opetuksessa ilmenevistä ongelmista.

Jannen vastuulla ovat myös koulun talousasiat, joihin kuuluvat budjetin laadinta, talousarvion seuranta ja erilaiset hankinnat. Janne on yhteydessä myös erilaisiin sidosryhmiin, kuten oppilaiden vanhempiin. Jannen vastuulla on myös lukujärjestysten laadinta, joka vie paljon aikaa. Lukujärjestysten laadinta aloitetaan hiihtoloman aikoihin ja työ valmistuu yleensä heinäkuun lopussa. 

Jannen työhön kuuluu myös vakituisia kokouksia, kuten oppilashuoltoryhmän kokous ja johtoryhmän kokous viikoittain sekä opettajankokous ja Tuusulan kunnan rehtorien kokous kuukausittain.

 

Oppilaat tuovat työhön mielenkiintoa ja haasteita

Mielenkiintoisinta ja haasteellisinta Jannen työssä ovat nuoret. Työ pysyy mielekkäänä, sillä yksikään päivä ei ole samanlainen - siitä pitävät huolen yläasteen noin 500 oppilasta.

Janne kokee onnistuneensa työssään aina, kun saa lukujärjestykset valmiiksi. Onnistumista Janne kokee myös, jos talousarviossa on pysytty. Yhdeksäsluokkalaisten kukittaminen ja saaminen maailmalle on myös hieno hetki.

Rehtorille tärkeitä ominaisuuksia ovat monipuolisuus ja hyvä koordinointikyky. Kaikkien kohteleminen tasapuolisesti, niin oppilaiden kuin opettajienkin, on erittäin tärkeää. Rehtori tarvitsee myös jämäkkyyttä ja huumorintajua.

Jannen mielestä Tuusulan kunta on ollut hyvä työnantaja. Koulu- ja opetustyöhön suhtaudutaan positiivisesti ja resurssitkin ovat keskimääräistä paremmat. Kuukausittaiset rehtorien kokoukset tukevat hyvin rehtorin työtä. Jannen oma työyhteisö on hyvä, ja opettajat ovat ahkeria ja tunnollisia.

 

Liikunnanopettajasta rehtoriksi

Koulutukseltaan Janne on liikunnanopettaja. Rehtorin ammattiin Janne päätyi sattumalta. Hän päätti suorittaa rehtorin työhön vaadittavan opetushallinnon tutkinnon, haki rehtorin virkaa Tuusulasta ja tuli valituksi.

Kunta on panostanut koulutukseen hyvin, ja Tuusulassa onkin syksyllä alkamassa kolmas rehtorien pitkäkestoinen koulutus.

Uransa alussa Janne työskenteli vuoden liikunnanopettajana Raumalla ja tämän jälkeen seitsemän vuotta Turussa. Turussa hän toimi kaksi vuotta rehtorina ennen tuloaan Tuusulaan kuusi vuotta sitten.

Jannen mukaan uralla etenemiseksi voisi katsoa vaikka sivistystoimen johtajan viran.