Lastentarhanopettaja
Lastentarhanopettajan työssä ei ole kahta samanlaista päivää
Anu Lamminen-Vertan työhön kuuluvat lasten kasvatus ja opetus sekä vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö.
Anu pääsee toteuttamaan itseään vaihtelevassa työssään. Edessä on aina uusi ryhmädynamiikka, ja jokainen vuosi on erilainen. Aina on päivitettävää - milloinkaan ei pääse sanomaan, että tiedän kaikesta kaiken.
- Tällä hetkellä lasten kanssa perusarki korostuu, ja ”virikehössötykset” ovat menossa ohi, Anu kuvailee.
Se, että tekee ihmissuhdetyötä, tekee työstä äärimmäinen haastavaa. Tuntee helposti riittämättömyyttä, koska lasten oppimisvalmiuksista tulee koko ajan uutta tietoa, ja kuntoutus pitäisi aloittaa jo päiväkodissa. Tiimityössä tiimin yhteinen visio on haaste, mutta mukavalla tavalla.
Pienet asiat tuovat iloa
Onnistumisen kokemuksia Anu saa pienistä asioista. Vaikkapa silloin, kun ryhmä kasvaa hyvin yhteen tai kun joku lapsista esittää jonkin asian nokkelasti. Toisaalta pienet asiat vievät myös taaksepäin.
- Onnistumista on myös se, että näkee, kuinka ujosta lapsesta tulee esiopetusvuoden aikana reipas esiintyjä, Anu kertoo. Ylipäätään lasten taitojen kasvamisen seuraaminen on palkitsevaa.
Lastentarhanopettajan tärkeä ominaisuus on kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Vielä tärkeämpiä ovat kuitenkin hyvät havainnointi- ja kuuntelutaidot. Koko päiväkotitoiminta perustuu lapsen ja tämän kehitystarpeiden tuntemiseen. Työssä on olennaista havainnoida lasten toimintaa ja pitää huolta siitä, että lapsi tulee kuulluksi.
Mäntsälän kunnassa joustava ilmapiiri
Anu sanoo Mäntsälän olevan joustava kunta, jossa tiedonvälitys on helppoa. Hän tuntee ilokseen jo lähes kaikki lastentarhanopettajat, sillä tapaamisia järjestetään, ja yhteistyön tekeminen on helppoa. Resurssit on kohdennettu kunnassa hyvin. Oma työyhteisö on hyvä, siellä monta naista puhaltaa yhteen hiileen. Kaikki ovat keskenään aika erilaisia, mutta se koetaan pelkästään vahvuudeksi.
- Työyhteisössä on konkareita, joita vuodet ovat kouluttaneet ja joita ei hätkähdytä kipeiden asioiden läpikäyminen. Huumori on yhteisön suuri voimavara ja sitoutumisen taso on korkea. Yhteishenki on hyvä, eikä selän takana juoruilla, Anu kuvailee.
Ammattiinsa Anu on opiskellut vasta aikuisena. Hän oli alun perin merkonomi, mutta kiinnostui toisen lapsensa synnyttyä perhepäivähoitajan työstä ja suoritti kasvatustieteen approbaturin. Myöhemmin hän opiskeli lastentarhanopettajaksi. Koulutukseltaan Anu on siis lastentarhanopettaja, kasvatustieteen kandidaatti.
Anu on aina halunnut olla lasten kanssa ja hän kokee saavansa paljon monipuolisesta ammatistaan. Hän ei ole uranvaihtoaan katunut. Kunnalle hän päätyi töihin, koska kunta tuntui turvalliselta työpaikalta.
Etenemismahdollisuuksia on runsaasti - vaikkapa erityslastentarhanopettajaksi, varhaiskasvatuksen maisteriksi tai alkuopettajaksi. Myös hallinnolliset asiantuntijatehtävät, esiopetuspätevyyden jatko-opiskelu tai mikseipä myös varhaiskasvatuksen tutkijapolku voisivat tulla kyseeseen.
Lastentarhanopettajien keskimääräinen kokonaisansio kuntasektorilla on 2399 €/kk.
Tieto on vuodelta 2011. Lähde: KT Kuntatyönantajat
Tutustu myös seuraaviin kunta-alan ammatteihin: eläinlääkäri, erityisnuorisotyöntekijä, hammaslääkäri, henkilöstön kehittämispäällikkö, kanslisti, kaupunginkamreeri, kirjastovirkailija, kodinhoitaja, koulunkäyntiavustaja, kouluterveydenhoitaja, kunnanjohtaja, kätilö, laitoshuoltaja, lastentarhanopettaja, lähihoitaja, markkinointipäällikkö, paloesimies, rahoitussihteeri, rakennustarkastaja, rehtori, sairaanhoitaja, sisäinen tarkastaja, sosiaalityöntekijä, tiedotussihteeri, toimialajohtaja, ympäristötarkastaja