Kouluterveydenhoitaja
Kouluterveydenhoitajan työ on monipuolista
Katja Korpirannan työhön kuuluu terveystarkastuksien tekeminen eri-ikäisille oppilaille. Lisäksi hän hoitaa koulupäivän aikana sairastuneita oppilaita. Usein Katjalla on myös terveystapaamisia, joihin oppilaat varaavat aikoja puhuakseen vaikkapa paino-ongelmista. Lisäksi Katja vetää tarvittaessa ryhmiä ja pitää terveyskasvatustunteja.
Katjalla on joka päivä tunnin puhelinaika. Työaikaa kuluu päivittäin myös sähköpostitse tulevien kyselyjen käsittelemiseen ja niihin vastaamiseen. Katja on lisäksi asiakastietojärjestelmän pääkäyttäjä, mikä tarkoittaa, että hän myös perehdyttää sen käyttöön ja neuvoo järjestelmään liittyvissä asioissa. Kirjallisia töitä Katjalla ovat mm. koulun päihdesuunnitelman tarkistaminen ja päivittäminen sekä koulun kriisisuunnitelma.
Katjan työ on ennen kaikkea ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, johon kuuluvat seksuaali-, terveys- ja ehkäisyneuvonta sekä rokotusneuvonta, ruokavalion ohjaaminen sekä mielenterveys- ja päihdetyö. Koulun loma-aikoina Katja työskentelee äitiys- ja lastenneuvolassa.
Vaihtelevaa työtä ja ongelmien ratkomista
Mielenkiintoista Katja sanoo työssään olevan sen vaihtelevuus ja monipuolisuus. Työ on itsenäistä ja positiivista - suurin osa asiakkaista on terveitä ja reippaita lapsia ja nuoria.
Kouluterveydenhoitajan tärkein ominaisuus on luotettavuus, jotta oppilaat uskaltavat tulla puhumaan omista vaikeistakin asioistaan. Työssä tarvitaan aitoa välittämistä ja kiinnostusta oppilaiden asioihin. Hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ovat todella tarpeen. Tietty rauhallisuus on hyväksi, samoin hyvä huumorintaju.
Katja on tyytyväinen kuntaan työnantajana siinä mielessä, että hän on hyvin päässyt kaikenlaisiin koulutuksiin. Näin oma ammattitaito on pysynyt ajan tasalla ja kehittynyt. Espoo on myös panostanut hyvin kouluasioihin, mm. työvälineet ovat ajan tasalla. Lisäksi kouluterveydenhuollosta kannetaan huolta ja sitä arvostetaan. Resursointia kouluissa on lisätty viime vuosina, mikä on hieno asia.
Katjan omaan työyhteisöön kuuluu monen alan ammattilaisia. Tiedonkulku on hyvää ja avointa ja vastuunjako selkeää. Kouluterveydenhoitaja, kuraattori ja koulupsykologi jakavat työt ja sopivat asioiden etenemisestä.
Ammatin ihmisläheisyys houkutteli
Kouluterveydenhoitajan ammatissa Katjaa houkutteli työn positiivisuus ja ihmisläheisyys. Työ on vaihtelevaa ja itsenäistä. Lisäksi säännöllinen päivätyö houkutteli.
Koulutukseltaan Katja on alun perin terveydenhoitaja, joksi hän valmistui Vantaan terveydenhuolto-oppilaitoksesta. Sittemmin hän suoritti ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajan tutkinnon suuntautumisvaihtoehtonaan mielenterveys- ja päihdetyö.
Katjan ura alkoi Espoon neuvoloissa ja myöhemmin kouluissa, joissa hän toimi terveydenhoitajana. Nykyiseen paikkaansa kouluterveydenhoitajana hän tuli syksyllä 2003.
Etenemismahdollisuutena voisi olla vaikkapa esimiehen asema, joka aukeaa jatko-opintojen suorittamisen myötä. Terveydenhuoltoalalla on mahdollista helposti päästä vaihtamaan toimipistettä, koska saman hallinnon alla ovat niin neuvolat kuin koulutkin.
Terveydenhoitajien keskimääräinen kokonaisansio kuntasektorilla on 2501 €/kk.
Tieto on vuodelta 2011. Lähde: KT Kuntatyönantajat
Tutustu myös seuraaviin kunta-alan ammatteihin: eläinlääkäri, erityisnuorisotyöntekijä, hammaslääkäri, henkilöstön kehittämispäällikkö, kanslisti, kaupunginkamreeri, kirjastovirkailija, kodinhoitaja, koulunkäyntiavustaja, kouluterveydenhoitaja, kunnanjohtaja, kätilö, laitoshuoltaja, lastentarhanopettaja, lähihoitaja, markkinointipäällikkö, paloesimies, rahoitussihteeri, rakennustarkastaja, rehtori, sairaanhoitaja, sisäinen tarkastaja, sosiaalityöntekijä, tiedotussihteeri, toimialajohtaja, ympäristötarkastaja