Kodinhoitaja

Kodinhoitajan työ on kokonaisvaltaista auttamista
Tarja Skogsterin työhön kuuluu asiakkaiden, yleensä vanhusten, avustamista. Hän auttaa asiakkaitaan liikkumisessa ja peseytymisessä, jakaa lääkkeitä ja pistää tarvittaessa esimerkiksi insuliinin. Joillekin asiakkaille käydään myös kaupassa. Kotihoito on asiakkaan luona ja asiakkaan ehdoilla järjestettävää hoitoa, huolenpitoa ja palvelua.
Kodinhoitajat työskentelevät ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä. Tarja tekee pääasiassa päivävuoroa, toisinaan myös iltavuoroa. Yöhoitajat ovat erikseen. Viikonloppuvuoroja osuu kohdalle noin kerran kuukaudessa. Työhön kuuluu myös päivystystä, sillä terveyskeskuksesta soitetaan, jos jonkun kotonaan asuvan vanhuksen turvanapista on tullut hälytys. Kodinhoitajat käyvät vanhuksen kotona tarkastamassa tilanteen.
Päivien erilaisuus innostaa
Mielenkiintoista Tarjan mielestä on se, että jokainen työpäivä on erilainen. Hän uskoo työn hoitoyksikössä olevan mielenkiintoisempaa kuin osastolla, jossa kuljetaan ryhminä. Kodinhoitajat tekevät työtään useimmiten yksin, mikä tuo mukanaan paljon vastuuta. Pareittain liikutaan vain, jos esimerkiksi sänkypotilaan nostamiseen tarvitaan apua.
Onnistumisen kokemuksia Tarja saa, kun voi tuottaa asiakkaalleen mielihyvää. Kun asiakas on tyytyväinen, on Tarjakin tyytyväinen. Monet vanhukset esimerkiksi ilahtuvat kovasti ulos pääsemisestä. Toisille taas on tärkeää saada saunakahvit aina kylvetyksen jälkeen.
Kodinhoitajan työssä tulee olla ulospäin suuntautunut ja osata toimia tilanteen mukaan. Eri ihmiset vaativat erilaista lähestymistä - toisten kanssa voi vitsailla, toisten kanssa taas olla totinen. Hyvä ominaisuus on myös se, ettei peukalo ole keskellä kämmentä. Toisinaan kodinhoitaja joutuu nimittäin korjaamaan imureita ja vaihtamaan lamppuja.
Sipoossa pidetään tärkeänä vanhusten mahdollisuutta asua kotonaan
Tarja on tyytyväinen kuntaan työnantajana. Hän pitää kuntaa varmana työnantajana. Resurssipulaa ei Sipoon alueella suuremmin ole. Tuntuu olevan tärkeää, että asiakas saa olla kotona mahdollisimman pitkään.
Tarjan omaan työyhteisöön kuuluu yhteensä kymmenisen henkilöä: perushoitajia, lähihoitajia, kodinhoitajia ja yksi sairaanhoitaja. Jokaisella työntekijällä on omat vahvuutensa, ja osa asiakkaista osaakin pyytää tiettyä henkilöä hoitamaan jotain tiettyä vaivaa. Miehiä ei työyhteisöön vakituisesti kuulu, mutta kesätöissä oli viime kesänä sairaanhoitajaksi opiskeleva mies.
Kodinhoitajan ammattiin Tarja päätyi, koska sen arveltiin sopivan hänen luonteelleen. Tarja hakeutui opiskelemaan alaa, eikä ole katunut. Kuntaan hän tuli alun perin opiskeluaikanaan harjoitteluun. Työskenneltyään valmistumisensa jälkeen vähän aikaa Järvenpäässä sijaisena, Tarjalle tarjottiin Sipoosta vakituista paikkaa.
Koulutukseltaan Tarja on kodinhoitaja, koulupohjana hänellä on peruskoulu.
Etenemismahdollisuudet avautuvat opiskelun kautta. Tarja voisi edetä vaikkapa lähihoitajaksi - tosin kodinhoitajat ja lähihoitajat tekevät pitkälti samaa työtä. Esimiestehtävissä tulisi olla hallinnollista koulutusta. Jos tähtäisi vielä ylemmäksi, tulisi olla erikoistunut sairaanhoitaja. Tarjan esimies on ammatiltaan kotipalveluohjaaja ja koulutukseltaan sosionomi (AMK).
Kodinhoitajien keskimääräinen kokonaispalkka kuntasektorilla on 2 301 €/kk.
Tieto on vuodelta 2011. Lähde: KT Kuntatyönantajat
Tutustu myös seuraaviin kunta-alan ammatteihin:
eläinlääkäri, erityisnuorisotyöntekijä, hammaslääkäri, henkilöstön kehittämispäällikkö, kanslisti, kaupunginkamreeri, kirjastovirkailija, kodinhoitaja, koulunkäyntiavustaja, kouluterveydenhoitaja, kunnanjohtaja, kätilö, laitoshuoltaja, lastentarhanopettaja, lähihoitaja, markkinointipäällikkö, paloesimies, rahoitussihteeri, rakennustarkastaja, rehtori, sairaanhoitaja, sisäinen tarkastaja, sosiaalityöntekijä, tiedotussihteeri, toimialajohtaja, ympäristötarkastaja