Kanslisti
Kahden eri yksikön työt
Kati Korhosen toimenkuva on laaja, sillä hän työskentelee kahdessa eri yksikössä. Henkilöstöyksikössä hänen tehtäviinsä kuuluvat mm. kulunvalvonta- ja työaikajärjestelmän hallinnointi, tiedotuksessa avustaminen, työterveyshuollon taloushallinto sekä työllisyyssihteerin tuuraus.
Kehittämisyksikössä Katin tehtäviin kuuluvat pääasiassa muistioiden ja julkaisujen muokkaus ja jakelu, painatustyöt ja tilastojen välitys eri toimialoille. Hän tekee myös EU-asiamiehen alaisuudessa EU-rahoitteisten projektien avustavia töitä, lähinnä taloushallintoon liittyviä tehtäviä.
Kolmas kokonaisuus Katin työssä on kummankin yksikön taloushallinto eli laskujen käsittely, laskutus, talousarvioiden laadinta ja toteutumien kuukausiraportointi.
Työpäivät eivät ole koskaan samanlaisia
Katin työstä tekee mielenkiintoista sen vaihtelevuus. Koska työhön kuuluu paljon erilaisia tehtäviä, Katin päivät ovat aina erilaisia. Onnistumisen elämyksiä Kati kokee usein, sillä hän tekee monia asioita ensimmäistä kertaa.
- Positiivinen palaute hyvin hoidetuista töistä ilahduttaa - etenkin kun jonkin asian saa kerralla tehtyä oikein, Kati sanoo hymyillen.
Kanslistin työssä joustavuus on tärkeä ominaisuus. Usein hoidettavana on samanaikaisesti monia asioita, ja kiireelliset asiat sotkevat työjärjestystä entisestään. Näin ollen myös stressinsietokykyä tarvitaan. Ylipäätään kyky hallita useampaa asiaa yhtä aikaa on tärkeä. Taloushallinnon tehtävissä oleellista on tarkkuus.
Kuntaan työnantajana Kati on tyytyväinen sen turvallisuuden ja vakauden vuoksi. Henkilöstö otetaan myös hyvin huomioon. Yhteistoiminta pelaa ja asioihin pääsee vaikuttamaan.
Katin oma työyhteisö on pieni ja tiivis. Kanssakäyminen on hyvää ja yhteistyö sujuvaa.
- Kanslian henkilökunta on jaksanut auttaa tosi kivasti ja he ovat olleet todella mukavia, Kati kiittelee.
Työn vaihtelevuus uralla etenemistä tärkeämpää
Kati ei edes ajatellut muuta kuin kaupallista alaa. Koulutusvalinnat ovat tuntuneet mielekkäiltä ja luontevilta. Kuntaan Kati päätyi sattuman kautta. Kanslistin paikka sattui olemaan auki, kun Kati alkoi aikaisemmassa työpaikassaan etsiä uusia haasteita.
Koulutukseltaan Kati on tradenomi. Hän suoritti tutkintonsa Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulussa. Lisäksi hän suoritti muutama vuosi sitten työn ohessa 20 opintoviikon johtamisen ja esimiestyön erikoistumisopinnot.
Kati toivoo että työtehtävissä olisi jatkossakin kehitystä, joko ylöspäin tai samalla tasolla. Lappeenrannan kaupunki on iso organisaatio, jossa mahdollisuuksia löytyy varmasti.
Kanslistin keskimääräinen kokonaisansio kuukaudessa kuntasektorilla on 2166 €/kk.
Tieto on vuodelta 2011. Lähde: KT Kuntatyönantajat
Tutustu myös seuraaviin kunta-alan ammatteihin: eläinlääkäri, erityisnuorisotyöntekijä, hammaslääkäri, henkilöstön kehittämispäällikkö, kanslisti, kaupunginkamreeri, kirjastovirkailija, kodinhoitaja, koulunkäyntiavustaja, kouluterveydenhoitaja, kunnanjohtaja, kätilö, laitoshuoltaja, lastentarhanopettaja, lähihoitaja, markkinointipäällikkö, paloesimies, rahoitussihteeri, rakennustarkastaja, rehtori, sairaanhoitaja, sisäinen tarkastaja, sosiaalityöntekijä, tiedotussihteeri, toimialajohtaja, ympäristötarkastaja