Erityisopettaja
Pienten ryhmien kanssa arvokasta työtä
Kirsi Närepalo-Lahtinen opettaa kehityksessään viivästyneitä lapsia. Kirsin työ on ns. harjaantumisopetusta. Hän opettaa kaikkia oppiaineita maksimissaan kahdeksan lapsen luokalleen.
Kirsi opettaa päivässä viidestä kuuteen tuntia. Oppituntien jälkeen Kirsi suunnittelee oppitunteja ja hoitaa yhteistyötä mm vanhempien, muiden opettajien ja terapeuttien kanssa.
Kirsi kokee työnsä ihanaksi, koska hän saa työskennellä kasvavien lasten ja nuorten kanssa. Työ on arvokasta, ja yhteistyötä tehdään monien tahojen kanssa.
Lapset innostuksen lähteenä
Kirsin työssä mielenkiintoista ovat tietysti lapset ja moninaiset haasteet, joita heidän kanssaan työskenteleminen tuo mukanaan. Kirsi pitää koko erityisopetuksen kenttää kiinnostavana ja hän nauttii vastuullisesta työstään pienten lasten kanssa. Onnistumisen kokemuksia Kirsi saa, kun hän näkee, että lapsi oppii ja oivaltaa. Hienoja hetkiä syntyy myös hyvästä yhteistyöstä vanhempien kanssa, vaikka kaikkia tavoitteita ei aina saavutetakaan. Lapsen hyvä ja turvallinen kehitys saadaan kuitenkin turvattua.
- Parhaat kokemukset syntyvät pienistä hetkistä, vaikkapa halauksesta tai lapsen iloisesti vilkkuvista silmistä, Kirsi sanoo iloisesti hymyillen.
Erityisluokanopettajan työssä tärkeitä ominaisuuksia ovat pitkäjänteisyys, rauhallisuus ja kärsivällisyys. Tulee jaksaa opettaa asioita uudestaan ja uudestaan. Ehdottoman tärkeitä ovat myös myönteinen elämänasenne, positiivisuus, suvaitsevaisuus ja joustavuus. Myös sosiaaliset taidot ovat tärkeässä asemassa.
Opettajan työtä arvostetaan
Opettajan työtä arvostetaan kunnassa ja apua, tukea ja kannustusta on ollut saatavilla.
Kirsin oma työyhteisö on asiantunteva ja joustava sekä yhteistyökykyinen ja -haluinen. Työpaikalta on löytynyt myös hyviä ystäviä ja tärkeitä keskustelukumppaneita.
Erityisluokanopettajan ammatti kiinnosti Kirsiä siksi, että hän oli kiinnostunut lasten kanssa tehtävästä työstä. Hän on ollut nuoresta asti kiinnostunut erilaisista ihmisistä. Erityisopettajan työssä hän kokee voivansa auttaa ja ymmärtää. Työn parhaita puolia on se, että aina on mahdollisuus oppia jotain uutta ja että aina voi kehittyä; voi opetella uuden menetelmän tai vaikka teorian.
- Työn monipuolisuus on innostava tekijä. Työ on itsenäistä ja saa tehdä myös töitä käsillään ja liikkua paljon, Kirsi summaa työnsä hyviä puolia.
Koulua ja kunnallispolitiikkaa
Koulutukseltaan Kirsi on lastentarhanopettaja, joka on suorittanut erityisopettajan erilliset opinnot. Nykyään kaikki erityisluokanopettajaksi valmistuvat ovat kasvatustieteen maistereita.
Kirsi aloitti työnsä Janakkalassa sosiaalipuolella. Kun kaikki lapset tulivat perusopetuksen piiriin, hän siirtyi koulun puolelle tekemään erityisluokanopettajan töitä.
Etenemismahdollisuuksia ovat esimerkiksi koulun johtajan tai rehtorin tehtävät. Koulutuksen myötä mahdollinen on esimerkiksi tieteellinen ura.
Erityisluokanopettajan keskimääräinen kuukausiansio kuntasektorilla on 3406 €/kk.
Tieto on vuodelta 2011. Lähde: KT kuntatyöantajat
Tutustu myös seuraaviin kunta-alan ammatteihin:
eläinlääkäri, erityisnuorisotyöntekijä, hammaslääkäri, henkilöstön kehittämispäällikkö, kanslisti, kaupunginkamreeri, kirjastovirkailija, kodinhoitaja, koulunkäyntiavustaja, kouluterveydenhoitaja, kunnanjohtaja, kätilö, laitoshuoltaja, lastentarhanopettaja, lähihoitaja, markkinointipäällikkö, paloesimies, rahoitussihteeri, rakennustarkastaja, rehtori, sairaanhoitaja, sisäinen tarkastaja, sosiaalityöntekijä, tiedotussihteeri, toimialajohtaja, ympäristötarkastaja