Ajankohtaista

Kunnissa kesätöitä nuorille sama määrä kuin aiempinakin kesinä

[4.3.2010] Pahenevasta taloustilanteestaan huolimatta kunnat osoittavat merkittävää yhteiskuntavastuuta tarjoten nuorille kesätöitä aiempien vuosien tapaan. Tänä kesänä kuntien ja kuntayhtymien kesätöissä työskentelee noin 40 000–45 000 nuorta kesätyöntekijää. Suoraan kuntien työpaikoille työllistyy kesätyöntekijöistä noin 2/3. Sen lisäksi kunnat tukevat nuorten työllistymistä kesätöihin yrityksiin ja yhdistyksiin.

Kuntien kesätöitä selvitettiin tiedustelulla helmikuussa. Tiedustelu koski kaikkia kuntia ja kuntayhtymiä. Vastausprosentti oli kuntatyönantajien lukumäärällä mitaten 52 %. Vastanneiden kuntien/kuntayhtymien henkilöstömäärä kattoi 64 % koko kunta-alan henkilöstöstä. Saatujen vastaus-ten pohjalta arvioitiin kesätyöntekijöiden määrän olevan koko kunta-alalla em. 40 000–45 000 kesällä 2010. Tarkempaa alueellista tarkastelua ei tehty. Valtaosa vastanneista ilmoitti kesätyöntekijöiden määrän pysyneen vuoden 2009 tasolla. Eräissä kunnissa tai kuntayhtymissä määrä on hieman pienentynyt, mutta vastaavasti toiset kuntatyönantajat olivat lisänneet kesätyöntekijöidensä määrää.

Kunnat rekrytoivat nuoria kesätyöntekijöitä muun muassa toimistotöihin, puistojen ja liikuntapaikkojen kunnossapitoon, oppaiksi museoihin sekä avustaviin töihin vanhain- ja päiväkoteihin. Opiskelijoita palkataan vuosilomasijaisuuksiin esimerkiksi hoito- ja sosiaalialalle sekä ympäristö- ja teknisen alan töihin.

Kunnat mieltävät kesätyöpaikat ja työharjoittelupaikat keinoina tutustuttaa nuoria kunta-alan ammatteihin ja niiden merkityksen ammatinvalintaan. Onnistunut kesätyökokemus on hyvä tapa vaikuttaa siihen, millainen kuva kunnasta työnantajana nuorille muodostuu. Kuntatyönantajat katsovat, että kesätyöpaikkojen tarjoaminen on ennakoivaa rekrytointia.

Tiedustelun kunta-alan kesätöistä teki Kunnallinen työmarkkinalaitos. Kuntien työnantajakuvaa ja rekrytointia kehitetään Suomen Kuntaliiton, Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Kuntien eläkevakuutuksen yhteisessä Kuntatyö-hankkeessa. Sen Uudistuva kuntatyö -kampanja tarjoaa kunnille ja kuntayhtymille tietoa ja käytännön työvälineitä työnantajakuvan parantamiseen, töiden sisältöjen sekä rekrytointiprosessin kehittämiseen.

Lisätietoja:
Kuntatyö-hankkeen projektijohtaja Pirkko Leivo, puh. 050 320 9739

Kunnallinen työmarkkinalaitos KT on kuntatyönantajien etujärjestö, joka edustaa Suomen kaikkia kuntia ja kuntayhtymiä. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 437.000 työntekijää ja viranhaltijaa.