Ajankohtaista

Kunnissa kesätöitä 40 000 nuorelle

[16.6.2009] Taantumasta huolimatta kunnat tarjoavat kesätöitä nuorille aiempien vuosien tapaan. Tänä kesänä kuntien ja kuntayhtymien kesätöissä työskentelee noin 40 000 nuorta kesätyöntekijää. Suoraan kuntien työpaikoille työllistyy kesätyöntekijöistä yli puolet. Sen lisäksi kunnat tukevat nuorten työllistymistä kesätöihin yrityksissä ja yhdistyksissä.

Kuntien kesätöitä selvitettiin tiedustelulla toukokuussa. Tiedustelu koski yli 10 000 asukkaan kaupunkeja. Valtaosa vastanneista ilmoitti kesätyöntekijöiden määrän pysyneen edellisen vuoden tasolla. Eräissä kaupungeissa määrä on hieman pienentynyt, mutta vastaavasti toiset kuntatyönantajat olivat lisänneet kesätyöntekijöidensä määrää.

Kunnat ovat rekrytoineet nuoria kesätyöntekijöitä muun muassa toimistotöihin, puistojen ja liikuntapaikkojen kunnossapitoon, oppaiksi museoihin sekä avustaviin töihin vanhain- ja päiväkoteihin. Opiskelijoita palkataan vuosilomasijaisuuksiin esimerkiksi hoito- ja sosiaalialalle sekä ympäristö- ja teknisen alan töihin. Suurin osa palkatuista on nuoria koululaisia. Ammattiin opiskelevia nuoria on reilu neljännes kesätyöntekijöistä.

Tiedustelusta ilmenee, että kunnat ovat mieltäneet kesätyöpaikat ja työharjoittelupaikat keinoina tutustuttaa nuoria kunta-alan ammatteihin ja niiden merkityksen ammatinvalintaan. Onnistunut kesätyökokemus on hyvä tapa vaikuttaa siihen, millainen kuva kunnasta työnantajana nuorelle muodostuu. Kuntatyönantajat katsovatkin, että kesätyöpaikkojen tarjoaminen on ennakoivaa rekrytointia.

Tiedustelun kunta-alan kesätöistä teki Kuntaliitto. Kuntien työnantajakuvaa ja rekrytointia kehitetään Suomen Kuntaliiton, Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Kuntien eläkevakuutuksen yhteisessä Kuntatyö-hankkeessa. Uudistuva kuntatyö -kampanja tarjoaa kunnille ja kuntayhtymille tietoa ja käytännön työvälineitä työnantajakuvan parantamiseen ja töiden sisältöjen kehittämiseen.

Lisätietoja:
Kunnallinen työmarkkinalaitos
Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, p. (09) 771 2500, etunimi.sukunimi@kuntatyonantajat.fi

Projektijohtaja Pirkko Leivo, Kuntatyö-hanke, p. (09) 771 2051, etunimi.sukunimi@kuntatyonantajat.fi