Ajankohtaista

Projektijohtaja Pirkko Leivo KuntaUralle -tapahtumassa Tampereella: Kunta-alan hyvinvointipalvelut kiinnostavat ammattia valitsevia

[1.11.2005] Hakijamäärät niin ammattikorkeakouluihin kuin ammatillisiin oppilaitoksiinkin osoittavat, että kunta-alan ammatit ovat vetovoimaisia ammattiaan valitsevien mielestä. Tästä kertovat erityisesti sosiaali- ja terveysalojen, mutta myös muiden pääosin kunta-ammatteihin valmistavien alojen hakijamäärät. Myös opetusala kiinnostaa nuoria jatkuvasti.

Kuntien päätuote on hyvinvointipalvelut. Ala on hyvin työvoimavaltainen, ja uusia osaajia tarvitaankin kaikilta koulutusasteilta. Erityisen paljon uutta työvoimaa tarvitaan terveys- ja sosiaalialoille, sillä väestön ikääntymisen seurauksena hoidon ja hoivan tarve lisääntyy.

Tällä hetkellä kunta-ala työllistää noin 431 000 henkilöä. Joka viides suomalainen palkansaaja työskentelee kunnassa tai kuntayhtymässä. Alalta poistuu lähivuosina paljon työvoimaa, sillä vuosina 2006–2020 kuntahenkilöstöstä jää eläkkeelle lähes puolet. Suurin poistuma on Kainuussa, Lapissa ja Etelä-Karjalassa. Tilaston toisessa päässä ovat Ahvenanmaa, Uusimaa ja Itä-Uusimaa.

Parhaillaan käynnissä oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus on nähtävä mahdollisuutena paitsi palvelujen organisoinnin myös töiden sisältöjen kehittämisen kannalta. Ihmistyövoimaa tarvitaan kuitenkin jatkossakin palvelujen organisoinnista ja tuotantotavoista riippumatta.

Kunta-alan vahvuudet työnantajana ovat työn sisältöjen monipuolisuus ja merkityksellisyys sekä hyvä palvelussuhdeturva. Kuntatyöpaikkoja on tarjolla kaikkialla maassa, ja eri ammattinimikkeitä on yli 5000. Kunta on yleensä alueensa suurimpia yksittäisiä työnantajia.

Lisää aiheesta: