Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
Siirry ylös
Sisäänkirjautuminen

tuunaa.jpg

Haluatko saada asioita aikaiseksi? Vaikuttaa maailman menoon toden teolla? Tehdä arvokasta työtä? Jos vastasit yhteen tai useampaan ”kyllä”, työpaikka kunnassa, kuntayhtymässä tai kaupungissa voisi sopia sinulle.

Kunta-alalta löytyy uramahdollisuuksia ihan järjetön määrä – 5000 ammattinimikettä, joten käytännössä jokaisen on mahdollista päästä tekemään töitä kuntaan tai kaupunkiin. Parasta kunta-alalla onkin sen monipuolisuus, ja kaiken lisäksi töitä löytyy ympäri Suomen.

Työn sisältö on kunnalla erityisen merkittävää, ja moni haluaakin päästä vaikuttamaan Suomen asioihin tässä maan suurimmassa monialakonsernissa. Oman vaikutusvallan lisäksi ihan pieni asia ei ole se, että kunnissa tehdään oikeasti arvokasta ja ihmiselämää koskettavaa työtä.
 
Haaveilit sitten johtamisesta, kaavoittamisesta, opettamisesta, hoivaamisesta tai markkinoinnista, kunta-alalta löytyy kaikkea mielenkiintoista.

Ajankohtaista

Kunta-ala esillä Opo-päivillä
Löydät meidät Hämeenlinnan Opo-päiviltä perjantaina 27.1.2012. Tule poikkeamaan osastolla!

Kunta-alan lukemattomat mahdollisuudet esillä NextStep-messuilla 31.1-1.2.2012
Tule testauttamaan soveltuvuutesi kunta-alalle. Kunta-alan monet mahdollisuudet ovat esillä NextStepin messuosastolla 5a16!


Miten hyvin kunta-ala sopii sinulle?

Oletko Kunta-Hefe vai Kunnan kuningatar? Tai peräti kunnan James Bond? Vai jotain ihan muuta? Testaa soveltuvuutesi kunta-alalle - osallistut samalla Nokia Lumian arvontaan!

Laita Kuntatyökone käyntiin!


Kokemuksia kunta-alalta

Kunta-alalta löytyy monenlaisia ammattinimikkeitä. Tutustu niistä yleisimpiin: Kunta-alan ammatit

Miten nuoret kokevat kunta-alan työpaikkana? Tutustu nuorten aikuisten kokemuksiin:​ Nuorten kokemuksia kunta-alalta

 

 


Testaa tutkintosi

Testaa tutkintosi ja katso, missä ammateissa milläkin tutkinnolla on mahdollista työskennellä.

Esimerkiksi suuhygienisti (AMK) voi työskennellä mm. hammashoitajan, hammashuoltajan ja erikoishammashoitajan ammattinimikkeillä.